Keskitymme kehittämään lääkkeitä, jotka saavat aikaan muutoksen.
AbbVie on yksi maailman suurimmista lääkeyrityksistä. Tutkimus- ja kehitystyömme lähtökohtana on aina ihminen.
Pyrimme kehittämään maailman vakavimpiin sairauksiin lääkkeitä, joiden kliininen teho on selkeästi osoitettu ja potilashyöty on merkittävä. Keskitymme hoitamaan sairauksia, joissa voimme käyttää hyödyksi tutkimuksen ja kehittämisen ydinosaamisemme.
Tutkimus ja uuden etsiminen ovat toimintamme kulmakiviä. Olemme omistautuneet lupaavien lääkemolekyylien tutkimiseen, jotta löytäisimme sairastaville uusia merkittäviä hoitovaihtoehtoja. Keskitymme hoitojen löytämiseen, kehittämiseen ja tuottamiseen erityisesti immunologian, neurologian, onkologian, hematologian ja silmäsairauksien terapia-alueilla.
Haluamme parantaa sairastavien elämänlaatua sekä työ- ja toimintakykyä. Innovatiivisten lääkkeiden lisäksi olemme mukana rakentamassa palveluita, jotka tukevat hoidon toteutumista ja siihen sitoutumista.
Edistämme terveydenhuollon ratkaisuja, joilla on merkitystä. Teemme tämän yhteistyössä tutkijoiden, kliinisten asiantuntijoiden, päättäjien ja potilasjärjestöjen kanssa.
Tiedämme, että monet tärkeimmistä lääketieteen läpimurroista ovat tutkimusyhteistyön ja erilaisten kumppanuuksien ansiota. Siksi työskentelemme yhdessä sidosryhmiemme kanssa ymmärtääksemme paremmin sairastavien elämää.
AbbVie on perustettu vuonna 2013, mutta juuremme ovat pidemmällä. Tiemme terveydenhuollon edelläkävijäksi alkoi Abbottin kautta.
Chicagolainen lääkäri Wallace Abbott perusti nimeään kantavan yrityksen vuonna 1888. AbbVie erotettiin Abbottista omaksi yritykseksi vuoden 2013 alussa.
Yhtiömme nimi edustaa sekä historiaa että tulevaisuutta. Nimen alkuosa, Abb, tulee Abbottista ja loppuosa, Vie, puolestaan ranskan sanasta ”elämä”.
Tänä päivänä meillä on maailmanlaajuisesti 50 000 työntekijää työskentelemässä elämää mullistavien lääkkeiden ja hoitojen parissa. Suomessa meitä abbvielaisia on noin 100.
The product-specific site Internet site that you have requested is intended for the residents of a particular country or countries, as noted on that site. As a result, the site may contain information on pharmaceuticals that are not approved in other countries or region. If you are a resident of a country other than those to which the site is directed, please return to AbbVie.com or contact your local AbbVie affiliate to obtain the appropriate product information for your country of residence. The Internet site that you have requested may not be optimized to your screen size. Do you wish to continue to this product-specific site?